About

Heille, ketkä eivät minua tunne, niin olen Anna Silivanenko, 27-vuotias onnellinen pikku prinsessan äiti. Valmistuin vuonna 2009 johdonassistentiksi Helsingissä ja muutin kesäloman pidettyäni Tukholmaan. Muutimme saman tien yhteen ruotsalaisen kultani kanssa ja 23.6.2011 syntyi rakas tyttäremme Alice. Aloitin blogin ylläpitäekseni suomenkielen taitojani. Bloggaan elämästäni Tukhomassa.

Mikkeli –viikko kaksi

Toinenkin viikko hurahti nopeasti. Kävimme Alicen kanssa uimassa, treffailtiin isovanhempia, saunottiin, syötiin kolmenlajin illallista hyvässä seurassa ja minä sain omaa aikaa shoppailuun. Ainut ostos, minkä tein oli tämä tanskalainen ADAX laukku. Niin ihanaa pehmeää nahkaa. Tosi söpö pieni laukku pitkällä hihnalla. Juuri tällaista olen etsinyt, nyt kun pitää saada kädet vapaaksi.

Torstaina kuulin ihania vauvauutisia Tukholmasta. Ystävillemme syntyi suloinen poika Elliot. En malta odottaa, että saan nähdä pikku pojan ja pääsen pitelemään sitä sylissä. Varo vain Stefan, vauvakuume iskee niin helposti.

Perjantaina rakas tyttäreni täytti yhdeksän kuukautta ja sai synttärilahjaksi vielä yhden hampaan. Nyt hänellä on kokonaiset kahdeksan hammasta. Kuvassa synttärisankari penkoo onnessaan hoitolaukkuaan. Alice rakastaa tutkia käsilaukkuja! Kunnon nainen. Hoitolaukusta puheen ollen, en löytänyt ikinä itselleni oikeaa hoitolaukkua, vaan ostin siihen tarkoitukseen Sonia Rykielin suunnitteleman käsilaukun. Aivan mahtava kevyt kangaslaukku, johon mahtuu kasoittain tavaraa ja lisäksi se on upean näköinen. Sen voi heittää olalle vaikka olisi liikenteessä ilman vaunujakin. Suosittelen!

Viimeinen viikonloppu jäljellä ja sitten lentäen takaisin kotiin. Kissoja on jo nyt ikävä.
Kaisa Maisa Majuri

Muistakaa lukea blogi ensi viikolla. Silloin olemme taas kotona ”Pohjoismaiden New-Yorkissa” Tukholmassa ja tiedossa on paljon ohjelmaa. Vip-ilta Releasefestissä hyvän ystävän kanssa, vauvauintia ja muuta kivaa.      

-Anna-

Mikkeli

Maanantaina lensimme Alicen kanssa yllätysmatkalle kotikaupunkiini Mikkeliin. Tarkoitus oli yllättää vanhemmat ja isovanhemmat. Itsekkäänä ajattelin, että saan myös apua vauvanhoitoon ja vähän omaa aikaa. Omaa aikaa on edelleen vähän, Alice kun kärsii pahasta eroahdistuksesta. Maisemaa on silti aina kivaa vaihtaa.

Matkustimme kauheassa turbulenssissa. Onneksi Alice on lentänyt sen verran paljon, että hän vain nautti kuoppaisesta menosta. Loppujen lopuksi vauvan kanssa on helppo matkustaa lentäen. Pakatkaa vain kevyt hoitolaukku ja paljon mehua mukaan. Koko matkan ajaksi kannattaa varata myös paljon viihdykettä. Meillä oli maissinaksuja, kirja, ankka ja helisevä purulelu. Lisäksi tyttö luki läpi kaikki esitteet ja tutki tarkkaan turvavyön soljen.

Viikko vierähti nopeasti. Fikailtiin vanhojen ystävieni Minnan ja Riinan kanssa, treffailtiin mummia ja vaaria ja käytiin maalismarkkinoilla Mikkelin torilla. Markkinoilla oli aivan pakko ostaa paistettuja muikkuja. Niin hyvä paikallinen herkku. Mmm.


Viikonloppuna Alicen kummi, minun rakas veljeni oli käymässä. Perjantaina korkattiin skumppa ja loppuaika vain oltiin ja herkuteltiin. Alice leikki aivan haltioissaan lentokonetta kummin kanssa. Kohta kummi pääsee lennättämään tyttöä aivan oikealla lentokoneella. www.imsblog.cu.cc


Vihdoinkin pääsin myös halaamaan ja pussailemaan rakkaita kissojani Werttiä ja Kaisaa. Älytöntä, miten paljon kaipasin pieniä karvapalleroitani. Stefanin pitää äkkiä ostaa meille talo, jotta voisin ottaa kissat kotiin. Ja Alice, teidän olisi pitänyt nähdä, miten hän konttasi ja kiljui kissojen perässä. Niin hauskan näköistä. Me naurettiin vedet silmissä.

Uninen Wertti
Wertti

















Yksi päivä Alicen ollessa päiväunilla tutkin äidin valokuva-arkistoja. Eikö vain, että minussa ja pikku tyttäressäni on paljon yhteistä? Minäkin olen ollut pikku prinsessa.


















 
Anna Silivanenko © 2012 | Designed by Rumah Dijual, in collaboration with Buy Dofollow Links! =) , Lastminutes and Ambien Side Effects