About

Heille, ketkä eivät minua tunne, niin olen Anna Silivanenko, 27-vuotias onnellinen pikku prinsessan äiti. Valmistuin vuonna 2009 johdonassistentiksi Helsingissä ja muutin kesäloman pidettyäni Tukholmaan. Muutimme saman tien yhteen ruotsalaisen kultani kanssa ja 23.6.2011 syntyi rakas tyttäremme Alice. Aloitin blogin ylläpitäekseni suomenkielen taitojani. Bloggaan elämästäni Tukhomassa.

Ladies Night ja pipareita

Ihan ensiksi, hyvää Holloweenia kaikille!



Tämä viikko meni tavallista nopeammin koska sekä minun, että Stefanin kalenterit olivat täynnä menoja. Torstaina olin juhlimassa hyvän ystäväni syntymäpäivää Tabboulli nimisessä ravintolassa. Olen aina ollut vähän skeptinen libanonilaisen ruoan suhteen ja kuvittelin etten mukamas pitänyt siitä. Olin väärässä, ruoka oli todella hyvää ja tunnelma lämminhenkinen. Valitsimme kaikki paikan "avsmakningsmenyn". Pöytään tuotiin pitkin iltaa erilaisia herkkuja (tarkalleen 16 erilaista ruokaa), joista kaikki saivat ottaa niin paljon kuin halusivat. Oli paljon valinnanvaraa, mutta aika kasvispainotteista. Ehdottomasti kekeilun arvoinen paikka. http://www.tabbouli.eu/

Lauantaina sillä aikaa kun Alicen nukkui päiväunia, minä kiertelin vähän meidän lähikauppakeskuksessa. Itselleni löysin vain hanskat, loput ostokset olivat tietenkin Alicelle. Mukaan lähti vuoratut kumisaappaat, hiuspanta ja vähän vaatteita.


Täältä tulee hirmuinen peto.

Löytöjä H&M:stä.


Illalla oli aika tavata suomalaisia tyttökavereita. Aloitimme illallisella, sitten jatkoimme matkaa upouudelle Friends Arenalle katsomaan Ladies Night showta. Tuhannet naiset täyttivät Areenan ja miehiltä oli sinne pääsy täysin kielletty. Ruotsalaiset eturiviartistit tarjosivat varsin viihdyttävän illan, joka sisälsi laulua, huumoria ja tanssia. Sekä vähän paljasta pintaa ;) http://www.ladiesnight.se/2012/sidor/artister

Sunnuntaina otin varaslähdön jouluun ja leivoin tämän vuoden ensimmäiset piparit. Kokeilin uutta ohjetta, jolla pipareista tuli pehmeät ja hyvin hyvin maukkaat. Kokeilkaa! Ohje löytyy Ebba von Sydowin blogista: http://blogg.svt.se/ebba/2010/12/varldens-godaste-pepparkakor/







Koomaviikko

Tämä viikko on mennyt kuin koomassa. Alice on ollut hereillä joka ikinen yö. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Useita kertoja yössa joka tapauksessa. Kahvin voimalla olen pakottanut itseni keskittymään työntekoon ja ihme kyllä selviydyin viikosta kunnialla. Perjantaina olisi ollut syysjuhlat, mutta minä vaihdoin ne koti-iltaan, punaviiniin ja briejuustoon.

Lauantaina olimme viimeisen kerran vauvauinnissa. Alicesta on tullut todella taitava uimari. Hän sukeltaa itse kantilta, laskee vesiliukumäkeä ja polskii ihan yksin kellukkeiden avulla. Uinnin jälkeen kävimme östermalmilla kävelyllä. Aurinko paistoi ja Tukholma oli niin kaunis. Kiersimme pienen kierroksen Miossa ja löysimmekin sieltä kivan jalkalaupun olohuoneeseen. http://www.mio.se/produkt/Orlando-Golvlampa/M1377503/ Illalla Stefan laittoi meille ruokaa ja tuplajälkiruoat: kaksi creme bruleta kummallekin.





Sunnuntaina oli perinteinen kodinkunnostus päivä. Kävimme bauhausessa, Stefan tiivisti ikkunat ja minä laitoin parvekkeen talvikuntoon. Siivosin, vaihdoin keskäkukat kanervoihin ja nostin tuolinpehmusteet olkkariin lojumaan.

Sitten puistoon leikkimään naapurin kanssa ja illalla oli minun vuoro laittaa ruokaa. Tällä kertaa tein kasvislasagnea ricottajuustolla. Yritän opettaa miehelle, että kasvisruokakin voi olla hyvää ja täyttävää.



Maanantain aloitimme illallisella hyvien ystävien luona.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ps. Stefan otti tämän kuvan Alicesta. Oli vain ihan pakko lisätä se vielä tänne. Tyttö on siinä niin valtavan söpö.
 

Uusi rytmi alkaa löytymään

Kolme viikkoa sitten aloitin uudessa työpaikassa ja Stefan jäi osa-aikaisesti isyyslomalle. Tämän vuoksi koko perhe on joutunut opettelemaan uusia rutiineja. Viisi päivää viikossa tulen kotiin kuuden aikaan. Vietän kaksi tuntia tyttäreni kanssa ja yritän hoitaa vähän kotia. (Isyyslomalainen pystyy huolehtimaan vain lapsesta, ei kodista. Miehet ja niiden putkiaivot. Keskittyminen onnistuu vain yhteen asiaan kerrallaan.) En ole käynyt salilla kolmeen viikkoon. Koko ajan olen yrittänyt opetella uuteen elämänrytmiin ja kovasti ihmettelen, miten työssäkäyvät äidit pitävät kaiken kasassa? Työt, lapset, perhe, ystävien tapaamisen ja urheilun. Ai niin, ja pitäähän sitä aikaa löytyä myös itselleen. 

Tämä on ensimmäinen normaali, stressitön viikonloppu. Ulkona sataa vettä ja me olemme ihan vain kotona kolmestaan. Laitoin Alicen hetki sitten parvekkeelle nukkumaan ja päätin, että on korkea aika päivittää vähän blogia. Alla on vähän koostetta siitä, mitä me ollaan työn oheessa puuhailtu.

Tilasi itselleni uudet kengän sen kunniaksi, että sain uuden työpaikan. Käytin niitä kaksi kertaa ja harmikseni jouduin toteamaan, että ne ovat vähän liian tiukat. Laitan ne myyntiin ja toivon, että ne löytävät pian uuden kodin. 


Aloitin työt ilman uusia kenkiä. Ensimmäinen työpäivä oli sekä outo, että ihana. Outoa oli olla aikuisten seurassa ja keskustella aikuisten kielellä. Minun piti keskittyä ja opetella käyttämään taas tietokonetta. Olenhan elänyt puolitoista vuotta omassa pikku kuplassa Alicen kanssa ja tavannut muita aikuisia lähinnä hiekkalaatikolla. Kuten mainitsin jo aikaisemmin, niin ensimmäinen päivä oli myös ihana. Sain kukkia työpöydälleni, ensivaikutelma kollegoista on pelkästään hyvä ja nautin lounaan ravintola Bernsissä. Suosittelen kaikille, jotka syövät siellä lounasta tai brunssia jättämään vatsaan runsaasti tilaa jälkiruoalle. Jälkiruoka buffet on siellä paras! Itse söin niin vähän kuin täytekakkua, creme bruleta, mutakakkua ja muita herkkuja.


Toisen viikon aikana pääsin tutustumaan paremmin työkavereihini Induction Days tilaisuudessa. Päivällä pääsimme kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja ja illalla yllätysohjelmana grafiitti maalausta ja kolmenruokalajin illallinen keskustassa.




Viime viikolla pääsinkin jo tekemään kunnolla töitä ja ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen olin ylitöissä. Kroppa alkaa jo tottumaan korkkareilla juoksemiseen neljän kerroksen välillä. Pikkuhiljaa muistiin palautuu Word ja PP. Kyllä tästä hyvä tulee. Varsinkin kun olen niin kivassa työpaikassa. Ai niin unohdin mainita, että kolmen viikon aikana olen juonut kaksi kertaa samppanjaa ja syönyt kolme kertaa muffineja työpaikallani. (+ Induction Days ohjelma kaikkine ruokineen ja juomineen.) Jo tässä vaiheessa tiedän, että minulla kävi tuuri työpaikan kanssa.

Arkipäivät menevät siis töissä ja kotihommissa. Ainoat vapaapäivät ovat siis lauantai ja sunnuntai, jolloin on tehtävä kaikki muu mitä ei arkipäivisin kerkeä. Viime viikonloppuna ystävämme olivat kylässä. Paistoimme lettuja hillon, jätskin ja kerman kanssa. Nam nam. Alice sai ihania lahjoja mm. tämän geggamojan pipon. Niin söpö! Kuinka monella on näin hyviä ystäviä, jotka tulevat aina kylään lahjojen kanssa? :) 

Tämä viikonloppu meni vain löhöillessä. Kohokohta on Stefanin leipomat kookosherkut. Niihin on hyvä lopettaa tällä kertaa. Rentouttavaa sunnuntaita kaikille! Kram kram





  


Meidän perheessä tykätään sienistä

Tänään paistoin ja pakastin kaksi litraa suppilovahveroita. Nyt saadaan sienipiirrakkaa koko talven ajan :)

Aamu

Kävimme eilen syntymäpäiväkahveilla ja muukaan saatiin maailman ihaninta suklaakakkua. Sillä on hyvä aloittaa aamu.

Voiko ihanammin päivän enää alkaa
onko ihanampaa aamua kuin tää.

Syyspäivä metsässä

Lauantaina oli meidän rentoutuspäivä. Aamulla vauvauintia, sitten lounasta ja päikkärit. Iltapäivällä kävimme metsässä. Alice sai poimia puolukoita suoraan suuhun ja minä nautin kauniista luonnosta ja hiljaisuudesta. Metsässä oleskelu on aika tasapainottavaa kaupunkielämän rinnalla.





Metsän jälkeen meillä oli tiimityöskentelyä: minä laitoin tytön nukkumaan ja Stefan valmisti illallisen. 

Moules frites.

Uusi kausi meidän perheessämme

Nyt alkoi uusi kausi meidän perheessämme. Alice aloitti maanantaina osa-aikaisesti perhepäivähoidossa. Ensimmäisenä päivänä vietimme dagmamma Marian luona kokonaisen tunnin.






Tiistaina jätin Alicen yksin jo tunniksi hiekkalaatikkoon Marian ja muiden lasten kanssa. Kävin sillä aikaa juomassa kupin teetä. Kun tulin takaisin, tyttö puhkesi itkuun ja juoksi vastaan halaamaan. Mutta sillä aikaa kun olin poissa hän oli hyvin kiltti, eikä itkenyt ollenkaan. Vaikka kyse onkin vain yhdestä tunnista, niin on se vain niin rankkaa jättää oma lapsi. Äitisydän itkee joka kerta.

Keskiviikkona otimme yhden askeleen lisää ja jätimme Alicen perhepäivähoitoon lounaaseen asti. Silloin meni jo vähän paremmin. Torstaina oli lyhyt kahden tunnin pituinen päivä. Ne olivat kaksi pitkää, itkuista tuntia. 

Tänään päivä alkoi myöskin huonosti. Alice itki suuria krokotiilikyyneleitä kun jätin hänet hoitoon. Voi että miten rankkaa. Onneksi kohta saan hänet takaisin kotiin ja voimme viettää yhdessä koko pitkän viikonlopun. Jatkossa hän tulee käymään hoidossa 18 tuntia viikossa.

Mitenköhän vanhemmat selviävät tällaisista tilanteista? Onkohan tämä rankempaa minulle kuin Alicelle? Itkemme erotilanteessa yhtä paljon. Itse olisin niin mielelläni kotona, niin pitkään kunnes Alice aloittaisi koulun. Olisikohan sittenkin pitänyt naida miljonääri? :) 

Rapujuhlat ja päiväreissu Norrtäljeen

Hei!

Uusi viikko on taas lähtenyt käyntiin vauhdilla. Ensin on kuitenkin mainittava pari sanaa viime viikonlopusta. Perjantaina sain tietää hyviä uutisia: sain nimittäin uuden työpaikan! Tunteet ovat kuin vuoristorataa. Vuoden tauon jälkeen palaan takaisin aikuisten ihmisten ilmoille hienoon Tukholman keskustassa sijaitsevaan lakitoimistoon. Koko vaatekaappi on siis uusittava. Mahatava uusi alku työelämässä. Samalla olen todella surullinen, että joudun jättämään pikkuprinsessani. Olemmehan eläneet symbioosissa jo kaksi vuotta. (Ensin 9 kk mahassa.) Kaikki muutkin äidit ovat pärjänneet hyvin, joten kyllä minäkin tähän totun.

Juhlimme hyviä uutisia rapujuhlilla meillä kotona. Laitoimme Alicen nukkumaan ja katoimme pöytään rapuja sekä västerbåttenpaj (ruotsalainen juustopiirrakka, klassikko rapujuhlissa) sipulilla, siianmädillä ja creme freaichella. Snapsit vaihdoimme kuohuvaan ja pöytä koristeltiin asiaan kuuluvalla rekvisiitalla. Nämä olivatkin tämän vuoden ainoat rapujuhlat. Ja oli muuten hyvää!


Lauantain aloitimme babysimillä, jonka jälkeen Stefan otti Alicen ja me lähdimme äitin kanssa tuhlaamaan rahaa kaupunkiin. Löysin itselleni uuden puseron ja housut töihin. Ja sitten oli tietenkin pakollinen lounas ja fika. Rakastan ruotsalaista fikakulttuuria. Illalla äiti ja Stefan vaihtoivat lapsenvahtirooleja ja me saimme treffi-illan ravintola Rolf Kökissä. http://www.rolfskok.se/ Suosittelen tätä paikkaa kaikille, ketkä rakastavat kunnon ruokaa. Itse söin alkupalaksi etanoita ja pääruoaksi pippurihärkää ja oli todella hyvää.
Tämän silkkipaidan laitan ensimmäisenä päivänä töihin. (Massimo Dutti.)

Sunnuntaina teimme pienen retken Norrtäljeen. Se on pieni, merellinen kesäkaupunki, joka sijaitsee noin 50 min Tukholmasta. Kaupunki muistuttaa vähän vanhaa Porvoota. Siellä on pieniä puisia taloja, putiikkeja ja kahviloita. Kävelimme läpi kaupungin, söimme lounasta ja kurkkasimme Gantin outlettiin. Se oli aurinkoinen syyspäivä, jonka sain jakaa perheenin kanssa.





Tällainen vanha kahvipurkki seisoo myös meidän kaapissa :).


Kistassa

Vettä sataa kaatamalla ja kuten tuhannet muutkin kotiäidit, suuntasin kauppakeskukseen. Taas kerran totesin, että se oli suuri virhe. Alice heräsi kesken reissun ja järjesti kunnon konsertin. Shoppailun tuloksena yksi italialainen jäätelö. Ei auttanut muu kuin palata kotiin, laittaa sadevaatteet päälle ja lähteä ulos leikkimään.



- Posted using BlogPress from my iPhone

Perus torstai

Tänään oli ihanan aurinkoinen ja kaunis päivä. Äiti on edelleen täällä, joten lähdimme yhdessä kävelylle. Kiersimme Solnan ja Fridhemsplanin kautta Norr Mälarstrandille. Puolessa välissä pakollinen fika: toscapullat ja kahvit. Sitten Karlbergin rantaa pitkin kotiin ja sohvalle lepäilemään. Näitä päiviä tulen kaipaamaan kun palan takaisin töihin.



Make up store ilta

Hei

Mikä antoisa ja kiva päivä tänään on ollutkaan. Aamupäivä meni Alicen ja äitin seurassa. Kävimme hakemassa hääpukuni ompelijalta. Nyt se istuu täydellisesti. Haluaisin hirveästi esitellä sen Stefanille, mutta yritän hillitä itseni hääpäivään asti. Iltapäivällä tjej kväll Make up storen tapahtumassa. Shoppailua, goodie bagit ja seurustelua. Sen kukkuraksi vielä illallinen ja drinkki kaupungilla.


Kotiin tultuani, lähdin vielä kävelylle Stefanin kanssa. Äiti oli kotona Alicen kanssa, emmekä voineet päästää näin upeaa tilaisuutta käsistämme. Iltakävely kahdestaan. Ennen vauvaa kävimme kävelyllä joka ilta. Katsokaa, miten upeat näkymät meidän kotinurkilla kello kahdeksan illalla. 


Pitkä päivä takana ja nyt väsyttää valtavasti. Hyvää yötä!

Iltapäivä fika

Tänään Alice pääsi taas showrooliinsa, missä hän viihtyy vähän liiankin hyvin. Ystäväni tuli meille fikalle iltapäivällä ja Alice sai mahdollisuuden esitellä kaikkea, mitä hän osaa. Molla Maija (nukke) sai kyytiä vaunussa ja syliin piti kiivetä moneen kertaan. Tämä tyttö nauttii huomiosta.

Leivoin meille kanttarellipiirakan. (Ks. ohje food sivultani.) Söimme, nauroimme ja juttelimme. Ihana aloitus uudelle viikolle.



Huomenna on siivottava, koska äiti tulee kylään Suomesta asti. En malta odottaa. Meillä on ikävä maailman parasta mummia!

Herkuttelua heti aamusta

Hyvää huomenta!

Aloitan päivän mustikkavaniljajogurtilla, jossa on paljon hyviä bakteereja. Siihen lisään kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä, saksanpähkinöitä ja puolikkaan banaanin. Alice sai toisen puolikkaan.

Todella hyvää!


Syksy on taas täällä

Hei taas!

Onkohan minulla enää lukioita jäljellä kun olen ollut niin laiska kirjoitusrintamalla? Syksy on aina uuden alku. Kesälomat päättyy, koululaiset aloittavat koulun, aikuiset palaavat töihin ja minä aloitan taas bloggailun.

Elokuusta ei ole paljon kirjoitettavaa. Stefan palasi takaisin töihin ja meillä alkoi Alicen kanssa arki. Aloitimme baby sim neloskurssin, leikimme hiekkalaatikossa ja käymme 4-h eläinpuistossa. Tämä on meidän arkea. Syksyillä saan aina uutta energiaa ja tahtoa terveysintoiluun. Aloitin syyskuun vähentämällä kahvin juontia. Päätin myös aloittaa päivän paremmalla aamiaisella, käydä säännöllisesti urheilemassa ja syödä hyvin. Katsotaan, miten pitkään tätä jatkuu.

Lisäksi päiviäni täyttävät hääsunnittelu ja töiden etsintä. Kun äitiyslomalle jäätyäni iritisanouduin vanhasta työpaikastani en muistanut ollenkaan, miten inhottavalta työnhakuprosessi tuntuu. Täytin yhteystietoni ja päivitin ansioluetteloni useaan eri rekrytointiyritykseen ja siihen meni jo viikko. Tämä on totisesti aikaavievää, varsinkin kun sitä aikaa ei pienen lapsen äidillä ole. Alice aloittaa kuitenkin viikon päästä osa-aikaisesti perhepäivähoidossa, jolloin minä voin keskittyä enemmän töiden hakuun.

Yritän lähiaikoina parannella ja päivitellä blogiani. Uutta tekstiä tulee viimeistään huomenna.

Kram

Anna

Hei syksy! Täältä tullaan.






Kävely Karlbergin rannalla

Tänään ajattelimme olla ihan vain kodin lähettyvillä, ei mitään pidempiä retkiä. Kävelimme alas Karlbergin rantaan, levitimme viltin aurinkoon ja nautimme kesäsäästä. Sitten huomasimme, kuinka pikkuhiljaa esille ilmestyi kumiveneitä ja värikkäitä juhlijoita. Musiikki pauhasi ja vedessä oli kunnon bileet. Luimme netistä että kyseessä on tapahtuma, jossa on tarkoitus soutaa kumiveneellä pampaksesta keskustaan ja puolessa välissä tarjoillaan aamiainen, johon kuuluu olut tai siideri, leipä ja snapsi. Matka kestää noin 5 tuntia. (Minulla kävellen 20 min.) Otimme aurinkoa juuri siinä puolessa välissä, missä oli pahimmat bileet. Kun Alice heräsi ostimme jätskit ja kävelimme kotiin. Stefan ilmoitti olevansa mukana ensi vuoden souduissa.





- Posted using BlogPress from my iPhone

Kesämuistoja tältä viikolta

Tämä on Stefanin viimeinen lomaviikko. Minua harmittaa varmaankin enemmän kuin häntä. Olisihan meillä vaikka kuinka paljon tekemistä ennen kuin kesä loppuu. Paniikissa täytimme viimeisen viikon jokaisen päivän kesäisillä aktiviteeteilla.

Yhtenä päivänä kävimme piknikillä. Menin mukaan "all in" periaatteella: pakkasin mukaan kankaisen liinan, servetit, posliinikupit, aterimet, kahvin, hillon, aamulla paistut letut, mini skumpan ja lasit. Alice nukkui vaunussa ja me herkuttelimme auringon paisteessa. Rakastan piknikkejä ja harmittelen joka kesä, miten vähän niitä tulee tehtyä.

 Veimme Alicen Skanseniin. Se on Tukholman keskustassa sijaitseva ulkoilmamuseo/eläinpuisto/tapahtumapaikka. Erityisesti halusimme näyttää hänelle Lill-Skansenin, joka on tarkoitettu perheen pienimmille. Siellä lapset voivat silitellä possuja ja juosta kanojen ja kanien seassa. Lill-Skansnissa lapset voivat jättää tuttinsa kissoille ja saada siitä diplomin. Aika hauska idea. Vien Alicen sinne uudestaan kun tulee aika erottaa hänet tutista. Valitettavasti tällä kertaa Alicella oli huono tuuri ja hän nukkui koko Skansen vierailun ajan. Me sen sijaan kierrettiin lapsilauman seassa ja katsottiin läpi kaikki eläimet. Itse en ikinä onnistu löytämään eläintä häkistä, mutta onneksi minulla oli Stefan, joka osoitteli sormella jokaisen häkin kohdalla ja sanoi jotakin vastaavaa: "Katso tonne kiven taakse, siellä näkyy ilveksen korva". Hylkeen näin kuitenkin ihan itse etsimättäkin. http://www.skansen.se/grid/djuren-pa-nya-lill-skansen

Yhtenä päivänä kävimme rannalla. Meidän lähellä on paljon auringonottopaikkoja ja järviä, mutta me tykätään ajaa aina vähän kauemmaksi meren rannalle. Ingarö on meidän lempipaikka. Sinne on noin 30 min ajomatkaa Tukholman keskustasta. Rakastan sitä tunnetta kun olemme pysäköineet auton ja avattuani oven ihanan raikas merentuoksu täyttää sieraimet. Parkkipaikalta on pari minuttia kävelymatkaa metsän läpi ihanalle mäntyjen ympäröimälle hiekkarannalle. Siellä puhaltaa aina merituuli, mutta ikinä ei ole kylmä koska aurinko paistaa ja hiekka on kuumaa. Ingarö on minulle kesä.
Kesään kuuluu ehdottomasti tuoreet marjat. Alice on ainakin tankannut vitamiinejä koko talven varalle. Hän on syönyt litrakaupalla mansikoita, mustikoita, metsämansikoita ja mustaherukoita. Keitin meille vielä mustaherukkamehua Stefanin mummon vanhalla reseptillä. 




Tänään me fikailtiin itsetehdyllä mehulla ja aamulla leivotulla punaviinimarjapiirrakalla. 


Vaikka Stefan aloittaakin maanantaina työt, minulla on kuitenkin vielä kokonainen elokuu kesää edessä :)



 
Anna Silivanenko © 2012 | Designed by Rumah Dijual, in collaboration with Buy Dofollow Links! =) , Lastminutes and Ambien Side Effects